perjantai 14. joulukuuta 2018

Salaisuudet julki!


Niin se vaan tämäkin salainen neuleystävä kierros tuli päätökseen!
Viimeinen paketti saapui jo tiistaina, 
ja maanataina oli kortti ja jouluisia kuvia snyltäni postilaatikossa.
Katsotaan ensin paketin sisältö.


Paketista löytyi kirja jossa neulotaan varpaista varteen 2 sukkaa kerralla.
Tämä on asia jota olen haaveillut opettelevani!
Joten tässäpä haastetta ensivuodelle.
Kahdet pyöröpuikot, tämän asian harjoitteluun juuri oikeanlaiset.
Pöllö Kortti ja paljastuskirje, sekä suklaata, NAM!


AIVAN IHANIA LANKOJA!
Ja jälleen uusia tuttavuuksia, 
 Lana Grossa-lankaa olikin jo yhdessä aiemassa paketissa 
Mutta sekään ei vielä valitettavasti puikoille ole päässyt.
Kaikki ihanuudet jäävät siis ensivuodelle testattaviksi.
Villapuro, mitkä värit! Niin kunis.
Ja ihanat minvyyhdit Louhittaren luolan väinämöistä.
Pahoittelen kuvan huonoutta, ei tule kauniit langat esille..


Ja vielä kaikki yhdessä!
Aivan huippu ihana paketti tämäkin!
Ja kaikki ovat olleet ihania, kuten myös kaikki välimuistamiset.
Kiitos aktiiviselle parilleni!

Ja sitten vielä tämä maanataina saapunut välimuistaminen.
Ihana kortti ja kauniita jouluisia kuvia, ja tietenkin PÖLLÖ!


Niin kuka näiden pakettejen takana on ollutkaan?
Hän on Kati, eli KaSu.
KIITOS KAUNIS sinulle!
Ja asuinpaikkasi on minun syntymäkaupunkini,
 jossa olen viettänyt elämäni ensimmäiset 14-vuotta.

SUUREN SUURI kiitos myös Emo-Heidille,
joka on tämän ihanan ringin meille järjestänyt!