tiistai 22. toukokuuta 2018

Pöllömäinen Sny-paketti toukokuussa


Sain viime viikolla jo oman pakettini, 
mutta on taas ollut niin kiirettä, 
että tänne en ole sitä ennen tätä kerennyt päivittää.
Ja mitkä kelit on ollu ulkoilla, aivan mahtavat!
Joten aika paljon aikaa on mennyt myös pihalla oleiluun lasten kanssa.

Ja meillähän vietettiin Julian 1-juhliakin,
niidenkin parissa viikko vierähti.
Vieraita kävi synttäri viikolla useampana päivänä.
Perhe/ystävä piiriimme kuuluu paljon vuorotyöläisiä,
niin yleensä kaikki juhlat, tms kestävät viikon,
 kun ei kaikki pääse yleensä koskaan samana päivänä käymään.
Julia täytti siis 1-vuotta 9.5, joten se viikko oli yhtä juhlahumua ;)

No, mutta mennäänpäs nyt kuitenkin siihen sny-pakettiin.
Toukokuun paketista löytyi:


Taas kaikkea ihanaa, lankaa: kerä stepiä ja kolme puuvillaista herkullisen väristä kerää.
Mysteerinen pöllökuosinen, silkkinauhoin solmittu paketti,
Klipsupussukan kehykset,
Kirje ja Mysteerinen paperipussi.

Langat, niin ihania.
Ystäväni kirjeessä kirjoittelikin lankoihin liittyen jotain...
Mutta, nyt en enää muista että mitä,
ja kirjeestäkään en pysty lukemaan,
kun rakas jälkikasvuni on sen niin hyvin piilottanut.
Juliasta oranssi paperi oli niin kiva,
hän sitä aikansa kuljetteli mukanaan.
Ja sittenpä sitä ei enää löytynytkään mistään,
liekkö Jamilla olisi kuitenkin tekemistä tämän asian kanssa?
Mutta langat ovat joka tapauksessa ihania, ja niistä varmasti jotain valmistuu.

Sitten siirrymme mysteeri pöllökuosiseen pussukkaan.
Ja hän tosiaan on ystäväni ompelema puikko pussukka.
AIVAN IHANA, ja sisältä löytyi vielä lempipuikkojani, ZINGEJÄ
Vasta ikään sanoinkin isännälle, että pitäisi keksiä joku ratkaisu noille puikoille,
Tällä hetkellä ne on pompulalla yhteen nippuun sidottu, kaikki koot sekaisin.
Tähän pussukkaan voinkin laittaa ne eniten tarvitsemani puikot.


 Piti ottaa vielä erikseenkin kuva, ulkokuosista,
se on niiiiiiiiiiiiiiin Ihana!

 Mutta mitäs olikaan paperipussissa:


 VOIHAN PÖLLÖ! 😍
On korttia, tarroja, leimasinta,avaimenperää ja vielä paikka pöllökin!
IHANIA, ihania, ihania pöllöjä!!
Tämä pöllöinen paketti oli siis syntymäpäivälahjani.
Vietin vanhenemisen juhlaa sunnuntaina.
Ja Jamilla on ehken tekemistä myös kadonneiden pöllötarrojen kanssa,
Hän niitä himoitsi heti, kun paketin avasin,
ja ihan suuttui kun ei saanut.
Joten liekkö on ne salaa napannu, ja sen kirjeen myös, 
ja sitten ne löytyy jostain joskus.
Jännä nähä miten käy, yritin niitä jo siivoillessani etsiä,
mutta ei löytynyt, josko Jami on nyt vaan keksinyt hyvän piilon 😉

KIIIIITOOOOOSSS SNY!
Olen erittäin, erittäin onnellinen paketistani, 
ja kaikista kivoista jutuista! 😘 
Ja kohta taas tämäkin lysti päättyy.. 
harmi... on niin kivaa aina.
Aurinkoisia päiviä kaikille!