torstai 26. tammikuuta 2017

Viime vuoden viimeiset ja tämän vuoden ensimmäiset


Heippa kaikki, pitkästä aikaa!
Tässä on jo vuosikin kerennyt vaihtua,
minua loppu vuodesta vaivasi neulejumi,
ja sen vuoksi ei viime vuonna
loppuvuodesta valmistunut juuri mitään.
Ja ajan puute, että olisin tänne blogin
puolellekkaan kerennyt mitään kirjoittamaan.

Joulukuussa sain tehtyä 2 paria sukkia.
Molemmat miesten sukkia.
 Joulukuun alussa valmistui 112-sukat


 Eli perussukat, johon on silmukoita jäljentelemällä tehty
puhenlinluurit ja numero 112.
Tämä oli ns. tilaustyö, kaverilta.
Niistä tuli kyllä aika hauskat.
Koko on 45
Ja langat seiskaveikkaa.
Menekki: 134 g

Sukkien pohjasta löytyy myös numero 112.


Toiset valmistuneet sukat olivat....
no KARHUT


Tällä kertaa karhu onkin punainen, joulukarhu.
Näihin sain langat, joista varastooni jäi: 292 g
Langat jälleen seiskaveikkaa.
Näistä ei ollutkaan kuin tämä yksi kuva, joka sekin hieman huono.
Mutta kylläpä ne sukiksi tunnistautu.

Sittempä mennäänkin tämän vuoden sukkiin.
Taas on valmistunut 2 paria miesten sukkia.
Tällä kertaa malli onkin uusi.


Yhden tähden nähden... ;)
Raitavarrella olevat sukat on aloitettu 9.1.
ja ne osallistuvatkin JyJy2017- haasteeseen.
Aloitus: 9.1 Valmiit: 17.1 Menekki: 130 g
Toiset sukat onkin aloitettu jo viime vuoden puolella,
jo keväällä muistaakseni, ja ne olivat ihan jo "valmiit" sukat,
mutta purinkin ne kantapäähän saakka,
kun keksin miten tämän yhden tähden sukan oikein teenkään.
Raidattomien sukkien menekki oli: 124 g
Nämä ovakin jo matkanneet uuteen kotiin,
toivottavasti sopivan kokoisina, ja mieluisina,
toistaiseksi ei vielä palautetta ole kuulunut.


Edestä ja alta ;)
Höyrytettynä, kuivamassa.
Eli tälle vuodelle lankaa on jo kulutettu: 254 g

Viime vuoden lankalaihiskin taisi mennä aivan reisille.
Nyt tilanne on se, että minulla ei enää ole mitään käryä
paljonko sitä lankaa oikein on.
Joten tälle vuodelle voisinkin ottaa tavoitteeksi,
kuluttaa enemmän kuin ostaa.
Saa nähdä miten käy 😀.
Ja edelleen jatkan töiden punnitsemista.

Osallistuin viime vuonna myös Joulukalenterinvaihtoon.
Ja sainkin aivan superkivan kalenterin,
jossa oli myös Jamille mukana yksi pussukka, jossa oli 24 pientä lelua.
Instagramissa onkin ollut kalenterin luukkuja nähtävänä,
 mutta tänne en vielä ole kerennyt kalenteria purkamaan.
 Se onkin sitten seuraavan postauksen kohde.

2 kommenttia:

  1. Ihastuttavia sukkia. Varsinkin nuo 112 sukat pisti hymyn huulilleni. Ihana idea & toteutus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään niistä kans, hauskat tuli, vaikka meinasi kuvion suunnittelussa olla hieman ongelmia ;)

      Poista

Kommentoimalla piristät päivääni! :)