torstai 7. toukokuuta 2015

Tiialle Ilahdutusta


on valmis, ja se lähti
 Langan päästä kiinni - blogin Tiialle
Tiialla on ihana blogi, jossa on paljon kaikkea kivaa
ja inspiroivaa, kannattaa käydä kurkkaamassa.
Ja joulukalenterinvaihdossa sain aivan huippu kalenterin,
joten yritin nyt itsekkin panostaa
tähän ilahdutuspakettiin,
saa nähdä kuinka onnistuin ;)

Pakettiin tein polvisukat,
jämälangoista.
Ja näissä sukissa käytin jo aiemmin mainitsemaani
RUSSIAN JOIN - taktiikkaa lankojen yhdistämiseen.
Tyyli oli ihan kiva,
oma hommansa oli yhdistämisessä,
mutta niinhän se on solmujenkin kanssa.


Langat on suurinpiirtein samanpituisia,
ja molemmissa kerissä samat langat,
mutta toisen kerän kerinkin vastapäivään.
Joten sukat on eriparia, mutta kuitenkin samaa paria.

Näissä sukissa on aloituksessa
18, 12, 12, 18 silmukkaa
15 kerrosta joustinneuletta
40 kerrosta sileää, ennen pohje kavennuksia.
1.,2. ja 3. kavennukset tehty 8 kerroksen välein.
loput 4 kerroksen välein, kunnes puikoilla 12 silmukkaa.
Täällä ohjetta myös polvisukkiin


Sukat on myös JyJu15-haasteen
extra listan aloitus nro. 2

Aloitus: 7.4
Valmiit: 16.4
Menekki: 165 g
Koko: 37
Puikot: 3,5 bambuiset
Lanka: Seiskaveikkaa kaikki.
Sukat kirjasinkin jo huhtikuun lankalaihikseen,
vaikka nyt vasta pääsin ne julkaisemaan.

Paketiin kuului muutakin:


Jo aiemmin esillä olleet:
Vesinokkaeläin ja Pöllö patalapput,
hieman suklaatia, sukkaset,
Paljetteja ja itse tehtyjä silmukanmerkkejä.
4 ensimmäistä silmukanmerkkiä on tehty tummuneisiin korviskoukkuihin,
 seuraavat kolme koruvaijeriin ja
viimeiset kuusi on rautalanka ympyröihin tehtyjä.

Sitten suunnitelemaan vielä kahta pakettia.
Annille ja Jennille.
Saa nähdä mitä heidän paketeistaan löytyy ;)

10 kommenttia:

  1. Ilahdutus onnistui paremmin kuin hyvin, olin ihan liikuttuneen iloinen tästä paketista! Kiitos ihan hurjasti! :)

    VastaaPoista
  2. Hihi, sun vastapalloon ilahdutus olisi kuvaamista ja postitusta vaille valmiina, muttakunlaiskottaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ounou, nyt alko jänskättää! :) No, minä jaksan kyllä odottaa ;)

      Poista
    2. Jahka tää viikko vielä jotenkin rämmitään ja ehkä vielä ensi viikko... Sitten saan taas ajatukset käsitöihin täysillä :)

      Poista
  3. Todella ihanan pirteät jämälankasukat! Samoin nuo patalappueläimet ovat vallan veikeitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nuo patalaput on kyllä kivoja tehdä ja nopeita. Ja kivan erilaisia :)

      Poista
  4. Todella ihanan pirteät jämälankasukat! Samoin nuo patalappueläimet ovat vallan veikeitä! :)

    VastaaPoista
  5. Aivan herkut sukat! Mullakin oottelee tekolistalla nuo patalaput. Ne on nii kivan näköset.:)
    Kyllä on hulppea paketti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Noi patalaput on kyllä kivoja, niitä pitää tehdä lisää :)

      Poista

Kommentoimalla piristät päivääni! :)