sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Jämälanka polvarit


Nämä sukat tuli aloitettua jo viime kesänä,
löysäpipoisten KyJy-projektiin aloitin,
mutta eihän ne sitten valmiiksi kerenneet tulla 
määräaikaan mennessä.
Jäivät käsityölaatikon pohjalle odottamaan inspiraatiota.
Joten ne päätyivät haastetta vuodelle 2015,
listalle keskeneräisiin töihin.
Ja täältä voi lukea muutkin haasteet! :)

Nyt kaivelin ne esiin kun,
kaivelin myös jämälankalaatikon nilkkasukkia varten.
Ajattelin että josko ne nyt sitten samalla valmistuisivat, 
tai edes etenisivät hieman.

Mutta kyllähän ne valmistui :)

Menekki: 179 g
Koko: 39
Lanka: seiskaveikkaa, jämälankalaatikosta
Puikot: 3,5 bambuiset
Ja ohjejan on jo vanha tuttu ohjeeni,
 joilla muutkin polvisukkani olen tehnyt.
Tässä pari esimerkkiä:
Raitaiset Polvisukat  ja ViidakkoSukat

Hauskat ja värikkäät

Mutta jälleen oli kyllä pääteltävää.
Nämä raidalliset on kyllä kaikkein kivoimpia tehdä.


Taidankin aloittaa uudet jämälanka sukkaset.
Vaikka nyt JyJu15- haasteeseen.
Jämälankalaatikosta löytyisi vielä lankaa.


olikin sopivasti haaste helmikuulle:
jämälangat ja jämäkankaat käyttöön.
Nämä sukat voikin osallistua siihen haasteeseen ;)
Tosin Nilkkasukat osallistu myös,
jämistähän nekin on tehty.

Puikoilla olisi Aulista ja Maaria-sukkaa,
mutta taidan vielä jatkaa näillä jämälanka hommilla.
Ja aloittaa JyJu15-haasteeseen jotain uutta.
Koukullakin on jämälanka pöllötyynyä tulossa.
Oon nyt ihan innostunut näistä jämähommista. ;)

Mukavaa laskiaissunnuntain iltaa ja mahtavaa viikonalkua!

7 kommenttia:

Kommentoimalla piristät päivääni! :)