lauantai 4. lokakuuta 2014

Syksyiset Polvisukat


Alunperin ajatus näistä sukista lähti syyskuun
silmukan ytimestä- haasteesta
jossa aiheena oli ruska.
Mutta eihän ne nyt sitten kerenneet siihen valmistua.
Liian paljon oli kaikkea muuta syyskuussa.
Mutta langat valikoin jämälanka laatikostani,
että saisi niitäkin johonkin käytettyä.
Kaikki langat on seiskaveikkaa, osa uusia
ja osa monta,monta vuotta vanhoja.
Nyt sitä huomaa miten seiskaveikan
 laatu on vaihdellut vuosien saatossa,
 osa vanhoista langoista oli hieman
paksumpia ja pehmeämpiä kuin uudemmat.
Ja miksi jämälankoja no koska,
Isäntä jo joku aika sitten huomautteli
 laatikoiden ja lankojen määrästä.
Ja oli sitä mieltä että piäisi käyttää entisiä pois,
ennenkun uusia ostaa.
joo joo....
Onneksi on monta hyvää paikkaa jemmata lankakeriä,
mitä "vahingossa" kauppareissuilta tulee ostettua.
Ja nythän minulla on monta kerää vähemmän taas lankaa,
tai ainakin pienempiä keriä... ;)
Niiden tilallehan voi muutaman lisä kerän ostaa?! 

Ja kun niiden polvisukkien tikutteleminen on lempi puuhaani,
niin sellaiset sitten.
Sukat osallistuu jälleen
 Löysäpipoisten KyJyyn,
aloituksena # 13

Aloitus: 3.9
Valmiit: 4.10
Menekki: 179 g
Puikot: 3,5 Bambuiset
Koko: 39
Lanka: Seiskaveikkaa kaikki

Lopputulos:

Syksyn värejä...

...Mutta silti aika pirtsakat


oli muuten päätteleminen... jälleen kerran.. 

Syksyisen kaunista loppuviikkoa!

9 kommenttia:

  1. Onpas ihanat värit, tosi harmooniset vaikka värejä on näin paljon :) Me like!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mäkin jossain vaiheessa ajattelin että onko vähän liikaa, mutta eipä nyt kaitenkaan ollu :) Näistä tuli kyllä tosi kivat, vaikka välillä tuntui että ei värit miellytä omaa silmää.

      Poista
  2. Onnistuntu olet, syksy mieleen tupsahtaa noista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Itsekkin yllätyin lopputuloksesta.

      Poista
  3. Olet kyllä ahkera ja nopea neulomaan, kun teet noita pitkävartisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pitkävartiset on lemppareitani, ja en nyt siitä nopeudesta niin tiedä... ;)

      Poista

Kommentoimalla piristät päivääni! :)