tiistai 5. elokuuta 2014

Ryppyvarsi sukat vauvalle x2


Jotain pientä puikoilta taas tipahti.
Ryppyvartiset vauvan sukat.
Koska nämä osallistuu löysäpipoisten KyJyyn,
 näitä on kahdet että lanka määrä täyttyy.
Aloitus #11 Vauvan ryppyvarsi villasukat.

Toiset on isommat, menevät pidempään,
 ja toiset on pienemmät, että voi niitä jo nyt käyttää.
Kun poikamme ei edelleenkään kovin iso ole.

Nämä pienet työt on helppo kuljettaa mukana, 
kun siellä sairaalassa edelleen päiviäni paljon vietän.
Poika kun nukkuu, niin äippä voi kilkutella puikkojen kanssa kaapin vieressä.

Ohje on alunperin Yhteishyvän sivuilta, KLIK!
Mutta jo isompiin sukkiin ohje muuttui heti, kun niin innoissani aloitin tekemään,
teinkin kohoneule kuviota 4krs:ta, kahden sijaan.
Pienempiin sukkiin loin silmukoita vähemmän, niissä on puikoillaan 8 silmukkaa.
Ja kohoneulekuviota kolme kerrosta varressa ja kaksi terässä.
Molemmissa sukissa kärki on tehty sädekavennuksella.

Aloitus: 31.7
Valmiit: 5.8
Menekki: 51g
Lanka: Anne Geddes Baby (80% akryyli, 20% Nailon)
Puikot: 3, novitat

Pienet ja hieman isommat, mahtuu myöhemminkin 

Lanka oli oikein kivan tuntuinen neuloa, ja värityskin on kiva.

PikkuSukat uuden omistajansa töppösissä kokeilussa ;)

Sittempä vaan seuraavien projektien kimppuun :)

2 kommenttia:

Kommentoimalla piristät päivääni! :)